Juhannus

Jaanipäev (Juhannus) 24. kesäkuuta on tärkeä kansallinen kulttuurijuhla.
Joulun ohella on Jaaniõhtu (Juhannusaatto) ja Jaanipäev (Juhannuspäivä) tärkeimpiä päiviä Virolaisessa almanakassa. Lyhyehkön kesän maiden asukkaille, virolaisille yhtä lailla kuin suomalaisille, kesäjuhlan merkitys on suuri.

Virossa juhlittiin Juhannusta kauan ennen kristinuskon tuloa, vaikka päivä on saanut nimensä kristilliseltä pyhimykseltä ristiretkeläisten tuomana. Kristinuskon tulo ei kuitenkaan saanut loppumaan pakanallisia uskonmenoja ja hedelmällisyysrituaaleja. Vuonna 1578 Balthasar Russow kirjoitti Liiviläisessä Kroniikassaan miten virolaiset pitävät juhlimista suuremmassa arvossa kuin kirkossa käymistä. Hän valitti heistä, jotka lähtivät kyllä kirkkoon, mutta eivät käyneet sisälle vaan sytyttivät juhlakokkoja, joivat, tanssivat, lauloivat ja harrastivat pakanallisia rituaalejaan.

Virolaisille Juhannuksen juhlimiseen liittyy myös Võidupühan (Voitonpäivä) vietto, jolloin Viron joukot Itsenäisyyssodan aikana kukistivat Saksalaiset Kenraalil von der Goltzin joukot 23 Kesäkuuta 1919 Pohjois-Latviassa. Tämän perinteisiä sortajia vastaan voitetun taistelun jälkeen on Juhannus ja kokkojen sytyttäminen liittynyt unelmaan itsenäisyyden saavuttamisesta Voitonpäivänä.

* * *

Juhannus merkitsee kevätkylvön loppumista ja kesän heinänteon alkua. Vanha virolainen sanonta kuuluu, että Juhannuksen jälkeen jokainen päivä tulee kukonaskeleen verran lyhyemmäksi ja talvipäivän tasauksen jälkeen käy päivä taas samalla mitalla pidemmäksi. Ymmärettävästi monilla Juhannusrituaaleilla on hyvin syvät perinteiset juuret.

Kaikkein tunnetuin keskikesän rituaali on kokon sytyttäminen ja hyppäminen sen yli, minkä tarkoituksena on taata vauraus ja hyvä onni sekä estää vahingot (kokon sytytyttämättä jättäminen tiesi huonoa onnea). Tuli myös pelotti pahansuovia henkiä, joita vältettiin millä hinnalla hyvänsä, jotta tulisi hyvä sato. Näin ollen, mitä isompi oli kokko, sitä kauempana pahat henget pysyivät.

* * *

Juhannusaatto on tärkeää rakastavaisille. Tarina, tuttu virolaisista saduista ja kirjallisuudesta, kertoo Aamunkoitosta (Koit) Auringonlaskusta (Hämarik). Nämä kaksi rakastavaista tapaavat toisensa ainoastaan kerran vuodessa ja vaihtavat kevyen suukon vuoden lyhempänä yönä. Maalliset rakastavaiset lähtevät metsään etsimään saniaiskukkaa, jonka sanotaan kukkivan ainoastaan sinä yönä. Naimattomat voivat nähdä tulevan puolisonsa unessaan seuraamalla yksityiskohtaisia ohjeita.

Erilaisen näkökulman Juhannukseen on tuonut virolainen kirjailija ja nykyinen Presidentti Lennart Meri romaanissaan Hõbevalge (Hopeanvalkea 1976). Meri ehdottaa, että Juhannusperinteet ovat saaneet alkunsa Kaalin meteoriitin putoamisesta Saarenmaalle. Meteoriitin putoamisella saattaa olla osuutensa auringon putoamisesta maahan kertovien Baltian ja Pohjolan mytologisten tarujen syntymiseen. Kaikki tämä selittää sen, että nykyisin sytytettävät kokot ja Juhannusjuhlat ovat esihistorian heijastusta meidän jokapäiväiseen elämäämme.

* * *

Neuvostovallan aikana ei yritetty tukahduttaa Juhannuksen juhlimisen perinnettä. Virolaisille Juhannus on kuitenekin liittynyt Viron voittoon Itsenäisyyssodan aikana ja valtion itsenäisyyden säilyttämiseen. Sen vuoksi Juhannus muistuttaa aina virolaisia heidän menneisyydestään ja kapinoinnista neuvostovallan pyrkimyksiä vastaan pyyhkiä pois Viron itsenäinen historia. Eräs tärkeä perinne, mitä seurattiin ennen neuvostovaltaa ja mikä nyt on palautettu arvoonsa, on Tasavallan Presidentin Voitonpyhän aamuna sytyttämä tuli. Tästä tulesta kannetaan itsenäisyyden liekki kaikkialle maahan ja sillä sytytetään monia Juhannuskokkoja.

Siihen mennessä, kun Viron itsenäisyys de facto palautettiin, tuli Juhannus epäviralliseksi merkkipäiväksi, jolloin monet työpaikat sulkivat ovensa. Juhannusta vietetään taas kansallisena juhlapyhänä vuodesta 1992. Juhannusaattona virolaiset kaikkialla maassa kokoontuvat perhepiirissä tai suuremmissa joukoissa juhliakseen tätä tärkeää päivää laulaen ja tanssien, kuten he ovat tehneet vuosisatoja.