Tänään, 16. helmikuuta klo 16 avataan Viron suurlähetystössä (Itäinen puistotie 10, Helsinki) kansainvälisesti tunnetun Viron kuvataiteilijan Leonhard Lapinin näyttely. Näyttelyssä esillä oleva grafiikka on osa taiteilijan 1970-luvun Koneita-kokonaistuutta. Näyttelyn avaa suurlähettiläs Merle Pajula, näyttelyyn perehdyttävän puheenvuoron pitää Lapinin hyvä ystävä taiteilija Jorma Hautala.
Professori Leonhard Lapinin (synt. 1947) alaa ovat niin kuvataide, arkkitehtuuri kuin kirjallisuuskin. Hänen taiteellaan on ollut uraauurtava merkitys kokonaiselle virolaisen taiteen sukupolvelle. Lapin on Viron kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita, hänen aiheita ovat mm. luonnon, koneen ja ihmisen välinen suhde, tyhjyys, visuaaliset prosessit sekä merkkien kielen voima ja ulottuvuus. Taiteen lähtökohdat uran alkuvaiheessa löytyivät venäläisestä avantgardesta ja konstruktivismista sekä toisaalta amerikkalaisesta pop-taiteesta. Lapin työskentelee teemoittain, tutkien aihettaan perinpohjaisesti ja luoden laajoja teossarjoja.
Koneita-kuvasarja ei ole vain joukko teknologia-aiheisia piirustuksia, vaan filosofisella latauksella varustettu konseptuaalinen kokonaisuus, joka käsittää yhteensä noin 200 piirrosta ja graafista lehteä. Lapin kertoo: ”Analysoimalla koneita, teknologiaa ja rakennettua ympäristöä päädyin vuonna 1972 toteamaan, että koneiden maailma on itse asiassa luonnon uusi kehitysvaihe, osa uudesta realiteetista. Tämä realiteetti ei käsitä vain yksittäisiä koneita, vaan myös muita keinotekoisia kohteita, uusia teknologioita, erilaisia prosesseja ja moderneja hierarkioita.” Suurlähetystössä on esillä siitä sarjasta 21 keskeisintä työtä.
Suurlähetystön näyttelytiloihin pääsee työpäivinä klo 9-17 sopimalla ajankohdan etukäteen lähetystön sihteerin kanssa. Puh. (358 9) 622 02 60 tai sähköposti: embassy.helsinki@mfa.ee

