Uusi virolainen draamasarja alkaa YLE Teemalla maaliskuussa 
16.03.2010
VIRO – TUULTEN PIEKSÄMÄ MAA YLE TEEMALLA TIISTAISIN ALKAEN 16.3. KLO 19.00. UUSINTA PERJANTAISIN KLO 20.00.
YLE Teema esittää tiistain draamasarjojen paikalla tänä keväänä tuoretta virolaista tuotantoa. 16.3. alkava koskettava draamasarja Viro - Tuulten pieksämä maa (Tuulepealne maa) kertoo Virosta vuosina 1917-1941. Tarinan keskiössä on kaksi perhettä ja kaksi nuorukaista, Toomas Roo ja Indrek Kallaste.
Tarina alkaa vuodesta 1917. Maaseudulla Läänemaalla kasvanut kalastajaperheen poika Toomas on aloittamassa opintien Tallinnan yliopistossa, missä hän kohtaa paikallisen varakkaan perheen vesan Indrekin.
Historialliset tapahtumat imaisevat pojat mukaansa ja pian luentosali vaihtuu sotatantereeksi. Poikien on pakko kasvaa miehiksi ja kantaa kansakunnan kohtalon taakkaa. Heidän tarinansa kuvaa myös virolaisen yhteiskunnan tapahtumia kahden maailmansodan välissä.
Lukuisten virolaisnäyttelijöiden tähdittämä elämänmakuinen 12-osainen draamasarja valaisee Viron tietä historian pyörteissä. Se kulkee läpi suurten toiveiden ja kipeiden pettymysten. Pääosissa nähdään Rasmus Kaljujärv, Märt Avandi, Evelin Pang, Mirtel Pohla, Marko Matvere, Andrus Vaarik, Tõnu Oja, Ago Anderson, Kristjan Sarv, Tõnu Mikiver, Üllar Saaremäe, Ülle Lichfeldt, Liina-Riin Olmaru, Anne Reemann, Marika Vaarik, Indrek Taalmaa ja Eero Spriit. Käsikirjoitus on Mihkel Ullmanin ja Lauri Vahtren.
Vuonna 2008 valmistuneen sarjan on tuottanut Viron televisio.
Ohjelmasta YLE Teeman verkkosivuilla: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/viro-tuulten-pieksama-maa
 
|