Eesti English
Suomi
Tapahtumakalenteri »

Leonhard Lapinin retrospektiivi Turussa Wäinö Aaltosen museossa

12.06.2009 - 13.09.2009

Leonhard Lapin: Merkit ja tyhjyys

Wäinö Aaltosen Museo
12.6.-13.9.2009

Virolaisen taiteilijan, professori Leonhard Lapinin laaja retrospektiivi avautuu yleisölle 12.6.2009 Wäinö Aaltosen museossa. Lapin (s. 1947) on virolaisen taiteen moniottelija, jonka alaa ovat niin kuvataide, arkkitehtuuri kuin kirjallisuuskin. Merkit ja tyhjyys -näyttelyssä on esillä hänen keskeisiä teoksiaan; maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja installaatioita aina 1960-luvulta nykypäivään. Lapinin tuotannossa on laajoja temaattisia sarjoja. Hänen aiheitaan ovat mm. luonnon, koneen ja ihmisen väliset suhteet, tyhjyys, visuaaliset prosessit sekä merkkien kieli.

1960-luvulla Lapin oli aloittamassa SOUP’69 ryhmän kehittämää Soviet pop –taidetta. Tuolloin hän maalasi venäläiselle suprematismille tunnusomaisia geometrisiä symboleja. 1970-luvun alussa Lapin keskittyi tutkimaan konstruktivistista estetiikkaa, koneen ja ihmisen vuorovaikutussuhdetta päätyen rakenteellisesti loputtomiin kosmisiin näkyihin. Lapin käyttää teostensa sommittelussa venäläisen avantgarden koodistoa. Geometrisissa vedoksissaan Merkit hän vie ikoninkaltaiset kuvat kohti aineettomuutta. Mustavalkoisessa Prosessit-sarjassaan Lapin työskenteli Malevitshin ”Mustan neliön” taikapiirissä. Suprematistiset suorakaiteet muuttuvat esim. vedoksessa Malevits-Molotov uhkaaviksi moukareiksi. Molotov-Ribbentrop -vedoksessa sirppi & vasara ja hakaristi pyörivät yhteen kietoutuneina keskenään.

Lapin lisäsi myös kaupalliseen materiaaliin venäläiselle avantgardelle ominaista merkkikieltä. Hän otti 1993 ateljeessaan käyttöönsä termin ”Suprealismi” manipuloidessaan median, mainonnan, tuotemerkkien, kitsch-kuvaston ja pornografisten kuvien yms. ilmettä. Tästä aineistosta karsiutui taideteosten materiaaliksi jäljelle vain yksi kulutusyhteiskunnan tunnetuimmista nykysymboleista eli tavaroihin painettu viivakoodi. Vuonna 2003 Lapin aloitti Koodien sarjan, jota hän on siitä lähtien käyttänyt maalauksien ja grafiikanlehtien pohjastruktuurina. Hän muuttaa abstraktin rakenteen itselleen läheiseksi ja tuo maalauksissaan esiin sisäisen maisemansa.

”Taideteos syntyy mielen tyhjyydestä, muoto ja väri tekevät siitä aineellisen objektin. Merkitys antaa sisällön koko meidän olemassaolollemme, silloinkin kun emme itse sitä ymmärrä. Kaikenlainen luova toiminta on ihmiselle merkityksen etsintää.”

Lapin on koulutukseltaan arkkitehti. Hän on toiminut Viron taideakatemiassa Sommittelun ja väriopin laitoksen johtajana. Suomessa hän on muotoillut taideopetuksensa ydinosat, mutta myös filosofisen pääsuuntauksensa. Hän on opettanut taidekoulu Maassa, Helsingin teknisen opiston arkkitehtuurin laitoksella, Helsingin Kuvataideakatemiassa, Kankaanpään Taidekoulussa, Tampereella ja muualla Suomessa. Hän on myös pitänyt Suomessa lukuisia näyttelyitä.

Leonhard Lapin: Merkit ja tyhjyys sekä Ympyrä viiva piste. Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista -näyttelyt toteutetaan yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon kanssa.

Turun museokeskus
Wäinö Aaltosen museo / Turun kaupungin taidemuseo
Itäinen Rantakatu 38, Turku
Avoinna: ti–su klo 11–19, ma suljettu

Liput: 7 € / 4,5 € / alle 7-vuotiaat ilmaiseksi / Studio: 2,50 €
Yleisöpastukset la ja su klo 14.

Lisätietoja: www.wam.fi  
Näyttelyamanuenssi Heli Harni (
heli.harni@turku.fi) puh. 02-2620 856

TopBack