Meiu Müntin maalaukset Viron suurlähetystössä
15.12.2008 - 31.03.2009
Meiu Münt – Ulkokuori
Ulkokuoren alle on koottu maalauksia vuosilta 2002–2008.
Vaatteet ovat jotain hyvin inhimillistä, henkilökohtaista, yksityistä, intiimiä, tarpeellista, jokapäiväistä, välttämätöntä, julkista. Vaatteet verhoavat ja suojaavat ihmistä, mutta myös paljastavat hänet. Vaatteiden sanotaan heijastavan kantajansa tiettyjä emootioita, vaatteisiin jää aina omistajastaan jokin seitsemännellä aistilla havaittavissa oleva taakka ja painolasti, mutta myös helpommin käsitettävää tavallista likaa. Henkarissa riippuvien vaatteiden sisään maalattu ruumiillisuus on ajatonta ja anonyymiä.
Ensi näkemältä maalausten vaatteet ja esineet eivät edellytä kaksoismerkitysten tajuamista. Kaikilla asioilla on toinenkin puoli – näkyvissä oleva peittää muut, ehkä paljon olennaisemmat seikat. Maltillinen värienkäyttö ennemminkin salaa kuin tuo suoraan esiin mielialoja ja mielentiloja, tunteita ja ajatuksia, jotka ovat usein hyvinkin ristiriitaisia, tuskaisia ja väkinäisiä – näihin maalauksiin on kätketty sekä leikki että ahdistus.
CV
MEIU MÜNT
Syntynyt Tartossa 10.6.1972
Taidealan koulutus:
Tarton yliopiston opettajakoulutus, kuvaamataidon opettaja 1999–2001
Tarton yliopiston filosofinen tiedekunta, maalaustaide 1995–1999
Tarton taidekoulu, taidemuotoilija 1988–1992
Tarton ylemmän taidekoulun (Tartu Art College) maalaustaiteen opettaja vuodesta 2001
Viron taiteilijaliiton jäsen vuodesta 2005
Tarton taiteilijaliiton jäsen vuodesta 2000
Kotisivu: http://meiu.future.ee/
Palkinnot:
2006 G-Galeriin palkinto näyttelystä Päev on pime (’Päivä on pimeä/sokea’)
2002 AS Vunderin palkinto Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä Tallinnan taidehallilla
2001 Tarton kaupunginhallituksen palkinto tarttolaisen Sebra Galeriin projektissa Kunstnikult lapsele (’Taiteilijalta lapselle’)
2000 EDAn palkinto naistaiteilijalle tarttolaisten taiteilijoiden vuodenvaihteen näyttelyssä Tarton taidetalossa
1999 Kahvila Wilden palkinto maalauksellisimman maalauksen maalaajalle tarttolaisten taiteilijoiden vuodenvaihteen näyttelyssä Tarton taidetalossa
1999, 2001, 2002 Palkinto Põlvan Maarja Galeriin näyttelyssä Järv (’Järvi’)
Maalauksia yksityiskokoelmissa Virossa, Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa sekä Tarton taidemuseossa.
Henkilökohtaiset näyttelyt:
2008 * Mono, Mikkeli Galerii, Tartto
2007 * Päev on pime, Valgan kulttuuri- ja harrastuskeskus
* Epiloog (’Epilogi’), Y-galerii, Tartto
* Epiloog, Draakoni Galeriin kellarisali, Tallinna
* Päev on pime, Viron Berliinin-suurlähetystö
2006 * Päev on pime, Haapsalun kaupungingalleria
* Elu, armastus ja surm (’Elämä, rakkaus ja kuolema’), Võrun kaupungingalleria
* Päev on pime, Tampere Maja, Tartto
* Päev on pime, G-Galeriin taidesali, Tallinna
2005 * Tarton taiteilijatalon taidesalonki
* MoKSin Koridorigalerii
* Mikkeli Galerii, Tartto
* Teised asjad (’Toiset asiat’), Draakoni Galerii, Tallinna
* Aatriumin galleria, Tallinna
2004 * Y-galerii, Tartto
2003 * Eraelu (’Yksityiselämä’), Kaupungingalleria, Tallinna
2002 * Mikkeli Galerii, Tartto
2000 * Wilden kahvila, Tartto
1999 * Saksan kulttuuri-instituutti, Tartto
1998 * TuleMine (’Tuleminen/TuleMene’), Tarton yliopiston kirjasto
* Tapan Kultuurikoda
* Mikkeli Galerii, Tartto
1997 * Tarton yliopiston kirjasto
1997–2005 tarttolaisten taiteilijoiden vuodenvaihteen näyttely ja 1997–2002 näyttely Järv (’Järvi’) Põlvassa
Yhteisnäyttelyt:
2008 * Pidulik Kunstisuvi (’Juhlallinen taidekesä’), Viinistun taidemuseo
* Viron taidemaalariliiton näyttely Perfektne ring (’Täydellinen ympyrä’), ArtDepoo, Tallinna
* Tarttolaisten taiteilijoiden näyttely, Porvoon taidehalli
* Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely Äratus! (’Herätys!), Rotermannin suolavarasto, Tallinna
* Viron taiteilijaliiton vuosinäyttely Vabaduse väljak (Vapaudenaukio), Tallinnan taidehalli
* Tarton yliopiston maalaustaiteen alumnien näyttely Jubilar, Tarton taidetalo
2007 * Studium. Pars II Tarton yliopiston maalaustaiteen alumnien näyttely, Narvan museon taidegalleria
* Tarton lasten taidekoulun entisten oppilaiden näyttely, koulun galleria
* Tartu. Ülikool ja maalikool (’Tartto. Yliopisto ja maalauskoulu’) – 12 taidemaalaria Tarton taidetalossa
* Viron taidemaalariliiton näyttely Õige valik (’Oikea valinta’), Tarton taidetalo
* Viron taiteilijaliiton 7. vuosinäyttely Elamise kunst (’Elämisen taide’), Tallinnan taidehalli ja G-Galerii
2006 * Nuorten tarttolaisten naismaalareiden kesäpäivät. Kaie Luik, Eda Lõhmus, Meiu Münt, Meta Narusberk, Maris Palgi, Külli Suitso, Tarton taidetalo
* Evelyn Müürsepp, Kaie Luik, Maris Palgi, Meiu Münt ja Jane Remm. (kuraattori Margus Kiisin projekti Vuosituhannen vaihteen tarttolainen naissymbolismi), MoKSin Koridorigalerii
* Maris Palgi, Kaie Luik, Eda Lõhmus, Meiu Münt ym., Rääkkylä
* Tarttolaisten taiteilijoiden näyttelyt (Albert Gulk, Paul Saar, Lauri Pajos, Andres Sütevaka, Helle Vahersalu, Endel Taniloo, Eda Lõhmus, Meiu Münt, Meta Narusberk, Imat Suumann, Tõnis Kriisa, Ahti Seppet, Toomas Griin, Ilmar Kruusamäe, Peeter Allik, Priit Pajos, Enn Tegova, Maris Palgi, ryhmä 13er), Kaunas, Liettua
*Tarton ylemmän taidekoulun opettajien näyttely, Y-galerii, Tartto
* Sirje Eelma, Meiu Münt, Kaisa Puustak ja Rait Prääts, Kolgan kartano
2005 * Viron taidemaalariliiton näyttely Autoportree (’Omakuva’), Tarton taidetalo
* Maris Palgin, Kaie Luikin ja Meiu Müntin näyttely, Atlantiksen konferenssisali, Tartto
* Viron taiteilijaliiton vuosinäyttely Identiteedid (’Identiteetit’), Tallinnan taidehalli
2004 * Viron taidemaalariliiton näyttely Ühises rivis (’Rinta rinnan’), Tarton taidetalo
2003 * Viron taiteilijaliiton vuosinäyttely Mina ja Teine (’Minä ja Toinen’), Tallinnan taidehalli
* Tarttolaisten taiteilijoiden näyttely (Endel Taniloo, Meiu Münt, Andrus Kasemaa, Markus Kasemaa, Ilmar Kruusamäe, Albert Gulk, Priit Pangsepp ja Peeter Allik), Latvian taiteilijaliiton galleria, Riika
* Helle Vahersalun, Külli Suitson ja Meiu Müntin maalausten näyttely, Narvan museon taidegalleria
* Varjukülg 2 (’Varjopuoli 2’), Vaal Galerii, Tallinna
* Külli Suitson, Jane Liivin ja Meiu Müntin näyttely, Valgan kulttuurikeskus
* Chart. Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyn projekti, Hobusepea Galerii, Tallinna
* Nature morte. Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyn projekti, Kohtla-Järven palavankiven museo
* Varjukülg (’Varjopuoli’). Nuorten taiteilijoiden näyttely, Tarton taidetalo
2002 * Tarttolaisten taiteilijoiden näyttely, Tampere
* Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely, Tallinnan taidehalli
* Kirju peal on mirju (’Kaiken karvainen kirjavainen’). Kersti Raidma-Suumann, Leelo Palujõe ja Meiu Münt, Mikkeli Galerii
2001 * Midagi intiimset (’Jotakin intiimiä’). Imat Suumannin ja Meiu Müntin näyttely, Sebra Galerii
* Tarttolaista taidetta Uppsalassa Bror Hjorths Husissa. Ilmar Kruusamäe, Jaan Luik, Külli Suitso, Meiu Münt ja Stanislav Netšvolodov
* Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyn projekti Tartu! Maal! (’Tartto! Taulu/Maalla!’)
2000 * Tarttolaisten nuorten taiteilijoiden yhteisnäyttely Segu (’Seko’), Viron kansallismuseo
1999 * Tarton yliopiston maalaustaiteen opiskelijoiden lopputyöt, Tarton taidetalo
* Tarton yliopiston maalaustaiteen opiskelijoiden ja valmistuneiden yhteisnäyttely, Vaal Galerii
1998 * Tarton yliopiston maalaustaiteen opiskelijoiden näyttely, Kuressaaren piispanlinna
1997 * Etelävirolaisten nuorten taiteilijoiden yhteisnäyttely Mäng (’Peli/Leikki/Ottelu’), Tarton taidetalo