Harju läänin nuorten puhallinorkesteri Salossa
05.06.2008
HARJUN LÄÄNIN NUORTEN PUHALLINORKESTERI VIROSTA
SALON LASTEN LAULUKAUPUNKI 2008 -TAPAHTUMAAN
Orkesteri esiintyy to 5.6. klo 15.30 torin lavalla Salossa sekä Lasten Laulukaupunki -tapahtuman lauantain kulkueen tahdittajana.
Orkesteria johtaa kapellimestari Harry Illak.
Vuonna 1996 toimintansa aloittaneessa orkesterissa on kaksi osastoa, konserttiorkesteri ja harjoitusorkesteri. Kummankin orkesterin soittajien kokonaisluku on lähes 70. Salossa esiintyvässä orkesterissa soittajia on 40, jotka on koottu sekä konserttiorkesterista että harjoitusorkesterista.
Orkesteri on Harjun läänin kulttuuriosaston ensimmäinen suurhanke. Soittajat ovat Harjun kunnissa musiikkiopintojaan harjoittavia nuoria. Yhteisharjoituksia pidetään määräajoin eri puolilla lääniä.
Orkesteri on saavuttanut useampia palkintoja Viron kansallisissa nuorten puhallinorkesterikilpailuissa. Vuonna 2003 orkesterille myönnettiin "Vuoden 2003 Puhallinorkesteri" arvonimi. Orkesterilla on ollut lukuisia festivaaliesiintymisiä eri maissa. Se on osallistunut Viron laulujuhlilla ja vuonna 2007 Viro - Suomi laulujuhlilla Porissa. Nuoret soittajat ovat myös arvostaneet mahdollisuutta esiintyä Estonia-teatterissa Uuden vuoden juhlatanssiaisissa. Ensi kesänä orkesteria odottaa Salon vierailun jälkeen juhannuksena esiintymismatka Norjaan, Stavangeriin.
Orkesteri valmisti 10-vuotisen toimintansa kunniaksi CD-:n nimellä Olemme tiellä sekä toimintaesitteen.
Lisätietoja: www.lastenlaulukaupunki.net
 
|