Eesti English
Suomi
Tapahtumakalenteri »

LEHDISTÖTIEDOTE - Viro antaa Suomelle musiikkilahjan 14.4. Finlandia-talossa Helsingissä

08.04.2008

 

LEHDISTÖTIEDOTE
8.4.2008

Viro antaa Suomelle musiikkilahjan 14.4. Finlandia-talossa Helsingissä

Maanantaina 14. huhtikuuta Helsingissä Viron opetus- ja tiedeministeri Tõnis Lukas ojentaa Suomen opetusministerille Sari Sarkomaalle Viron 90-vuotispäivän johdosta Viron valtion musiikkilahjan Suomelle.

Lahjana musikaaliselta valtiolta Finlandia-talossa soivat Tallinnan kamariorkesterin esittäminä kantaesityksinä Helena Tulven ja Ülo Krigulin uudet teokset, joiden lisäksi esitetään Arvo Pärtin, Erkki-Sven Tüürin ja Jaan Räätsin tuotantoa. Tallinnan kamariorkesteria johtaa maestro Eri Klas.

Tallinnan kamariorkesteri konsertoi Suomessa myös 12.4. Lahdessa ja 13.4. Tampereella.

Viron valtio antaa 90-vuotisjuhlan kunniaksi musikaalisen lahjan viidelle Euroopan valtiolle, joilla on ollut erityisen suuri osa Viron itsenäistymis- ja uudelleenitsenäistymisprosessissa – nämä valtiot ovat Islanti, Tanska, Suomi, Ruotsi ja Iso-Britannia. Konserteissa esitetään tätä tarkoitusta varten tilattuja uusia teoksia virolaisilta säveltäjiltä. Viron valtio lahjoittaa nämä sävellykset symbolisesti kyseisille valtioille.

Musiikkilahja-konsertit toteutetaan Viron kulttuuriministeriön ja ulkoministeriön taloudellisen tuen avulla. Konserttia Helsingissä tukee myös Viron Elinkeinoelämän kehittämiskeskus Enterprise Estonia.

Tiedoksi tiedotusvälineille:

Tiedotusvälineiden edustajat, musiikki- ja kulttuuritoimittajat ovat tervetulleita torstaina 10. huhtikuuta kello 14.00 Viron suurlähetystöön (Itäinen puistotie 10) lasilliselle viiniä ja tapaamaan Tallinnan Filharmonian johtajaa Jüri Leiteniä ja suurlähettiläs Merle Pajulaa, jotka esittelevät tulevan konsertin ohjelmaa, musiikkilahjan ideaa ja Viron tasavallan 90. juhlavuoden tapahtumia Suomessa.

Pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan osallistumisestanne Viron suurlähetystöön puhelimitse (09 62200260) tai sähköpostitse (events.helsinki@mfa.ee) viimeistään 9.4. klo 16.

Viron Suurlähetystö Helsingissä

TopBack