Eesti English
Suomi
Tapahtumakalenteri »

Marko Mäetammen maalatut valokuvat-näyttely suurlähetystössä

06.03.2008 - 30.04.2008

Marko Mäetamm "FAMILY PHOTOS (painted versions)"
Maalattujen valokuvien näyttely Viron Suurlähetystössä 6.3.-30.4.2008

Marko Mäetamm (synt. 1965) on toiminut taiteilijana jo viisitoista vuotta. Mäetamm aloitti graafikkona, mutta nykyään hänen laaja ja monipuolinen taiteellinen toimintansa käsittää myös maalaamisen, performance-taiteen, videotaiteen, valokuvauksen, multimediataiteen ja kolmiulotteisen taiteen. Taiteilijana Mäetamm tarkastelee ympäröivää maailmaa analyyttisenä sivustakatselijana. Havaintonsa kokemastaan hän tarjoaa tarinoina, joissa teksti tukee visuaalista taidetta aivan kuten pilapiirroksissa. Ja kuten pilapiirroksissa tapana, myös Mäetamm käyttää absurdin värittämien näkemyksiensä ilmaisemiseksi runsaasti groteskia.

Mäetamm on johdonmukaisesti omaa itsenäistä tietään kulkeva taiteilija, joka on saanut osakseen laajaa tunnustusta. Hänellä on ollut viime vuosina useita kansainvälisesti merkittäviä henkilönäyttelyitä, niin ikään hän on osallistunut kansainvälisiin projekteihin. Vuosina 2003 ja 2007 Mäetamm oli Venetsian biennaalissa Viron virallinen edustaja. Vuoden 2003 biennaalissa Mäetamm esiintyi yhdessä Kaido Olen kanssa nimimerkillä John Smith, teoksina sarja isokokoisia maalauksia. Samana vuonna hänet valittiin Viron taideakatemian vapaiden taiteiden tiedekunnan dekaaniksi. Vuoden 2007 biennaaliin taiteilija vei I love My FamilY -installaation.

Mäetamm on sanonut käsittelevänsä Family Photos -näyttelyssään edelleen samaa aihetta kuin viime aikoina muutoinkin eli itsensä ja perheensä välisen suhteen kartoittamista. Taiteilija toivoo herättävänsä katsojissa ajatuksia perheen ja yhteisön välisestä vuorovaikutuksesta laajemmin, ts. saavansa ihmiset pohtimaan, mikä rooli nyky-yhteiskunnassa on ydinperheellä, miten yhteiskunta suhtautuu perheeseen ja perhe yhteiskuntaan, miten tapahtuu perheen ja yhteiskunnan keskinäinen manipulointi ja mitkä ovat sen mahdolliset seuraukset.

”Otan valokuvia vaimostani ja lapsistani. Teen sitä, koska rakastan heitä todella paljon, ja katson, että on tärkeää dokumentoida yhteytemme konkreettiset hetket. Myöhemmin kuitenkin peitän rakkaimpani näissä valokuvissa mustalla maalilla. Ollakseni rehellinen - en itse asiassa osaa sanoa, miksi teen näin.

Ujostelenko tuoda esiin herkkiä tunteitani, jotka ovat olleet varsinainen syy niihin valokuviin? Vai onko näin, etten halua jakaa kuvia vaimostani ja lapsistani kenenkään muun kanssa? Vai onko minussa päässyt valloilleen ilkeä ja katkera mieli, joka pyrkii poistamaan muististani kaiken kauniin ja intiimin? Onko syynä jotain vieläkin mutkikkaampaa, jotain, jota en ymmärrä tai en edes halua ymmärtää?”

TopBack