Virolaisia esiintyjiä KokoTeatterissa keväällä 2008
15.02.2008 - 10.05.2008
KokoTeatterissa nähdään tänä keväänä, yhden venäjän tunnetuimpiin kuuluvien nykydramatikkoihin lukeutuvan, Nikolai Koljadan näytelmä Kana (Kuritsa). Näytelmä on suomennettu ja sovitettu KokoTeatterille ja sen ohjaa jo pitkään Suomessa asunut ja työskennellyt Viktor Drevitski. Toisena ulkomaalaisen taiteilijavieraana nähdään virolainen näyttelijätär Eva Klemets. Toinen KokoTeatterin kevään kantaesitys on tanssiteos Man Machine, jonka työryhmässä on kaksi virolaista taiteilijaa: tanssija Pär Pärenson ja videotaitelija Taavet Jansen. Teatteriin ja sen ohjelmistoon voi myös käydä tutustumassa kotisivuillamme: www.kokoteatteri.fi
Kana
Nikolai Koljadan Kana on yksi tärkeimpiä venäläisen nykynäytelmäkirjallisuuden teoksia. Kana sijoittuu teatterimaailmaan ja tapahtumapaikkana on pieni teatteri Siperiassa. KokoTeatterin sovituksessa Siperia muuttuu Helsingiksi.
Rakkauden tematiikkaan pureutuva näytelmä nivoo itseironisen komedian ja traagisen tason taidokkaasti yhteen. Näytelmä on komedia teatterimaailmasta ja tässä sovituksessa annetaan kyytiä suomalaiselle teatterille, teatterintekijöille, eikä yleisökään jää osattomaksi!
Ohjaus ja suomennos Viktor Drevitski Näyttelijät: Pinja Flink, Eva Klemets (Viro), Sesa Lehto, Jukka Manninen ja Anna Veijalainen Lavastus ja puvustus: Riitta Hakkarainen Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi
Suomenkielinen kantaesitys 15.2.2008 muut esitykset: Helmikuun 20/ 21/ 23/ 26/ 29. Maaliskuun 1/ 4/ 5/ 7/ 8/ 12/ 13/ 15/ 18/ 19/ 26/ 27/ 28. Huhtikuun 2/ 3/ 4/ 5. Kaikki esitykset klo 19.
MAN-MACHINE
Teos perustuu vuonna 1997 käytyyn shakkiotteluun Garri Kasparovin ja IBM-yhtiön shakkitietokoneen 'Deep Bluen' välillä. Kasparov voitti ensimmäiset ottelunsa, mutta hävisi lopulta pisteellä tietokoneelle. IBM kieltäytyi jatko-otteluista...
Miten käy ihmisen,teknologian ja tekoälyn välisen mittelyn vuonna 2008? Pystymmekö pitämään tekniikan hallinnassamme elektronisten laitteiden ja niiden käyttöliittymien muodostuessa pysyvästi osaksi elämäämme?
Koreografia: Mikko Orpana Videosuunnittelu: Taavet Jansen (Viro) Tanssi: Päär Pärenson (Viro).
Kantaesitys 24.4. klo 19
Huhtikuu 26/ 27/ 29. Toukokuu 6/ 7/ 9/ 10. Kaikki klo 19.
Liput 15/10e (ryhmät 2€/lippu). Ennakkovaraukset KokoTeatterista, puh 09-2784820, 050 3219919 ja toimisto@kokoteatteri.fi KokoTeatteri, Unioninkatu 45 (käynti Siltavuorenranta 18), 00170 Helsinki.
 
|