Pääministerit Ansip ja Katainen tapasivat Turussa 
14.12.2011
Pääministerit Ansip ja Katainen tapasivat Turussa
Viron pääministeri Andrus Ansip vieraili Suomessa 12. joulukuuta ja kävi keskustelut pääministeri Jyrki Kataisen kanssa Turussa. Pääministerien keskusteluissa olivat esillä ajankohtaiset EU-asiat, velkakriisi ja euroalueen kehittäminen sekä energia- ja liikennekysymykset. Esillä olivat myös kahdenväliset ajankohtaiset asiat.
Lisäksi pääministerit allekirjoittivat Suomen ja Viron välillä sopimuksen, jonka perusteella kansallisesta väestörekisteristä annettu ote hyväksytään toisessa sopimusvaltiossa ilman laillistamista ja kääntämistä.
Pääministerit alustivat myös Turun yliopistossa pidettävässä Euroopan tulevaisuus -keskustelutilaisuudessa, jossa Euroopan tulevaisuutta pohdittiin erityisesti Itämeren alueen näkökulmasta. Euroopan tulevaisuus -tilaisuuksien sarja on alkanut syksyllä Helsingistä ja saa jatkoa ensi keväänä uusilla paikkakunnilla