Eesti English
Suomi
Tapahtumakalenteri »

Viron uusi Suomen-suurlähettiläs luovutti valtuuskirjansa

26.08.2010

Viron  uusi suurlähettiläs Suomessa Mart Tarmak luovutti torstaina, 26. elokuuta valtuuskirjansa presidentti Tarja Haloselle.

Luovuttamisen yhteydessä suurlähettiläs Tarmak korosti  maittemme välisiä hyviä ja erityisen läheisiä suhteita kaikilla elämän alueilla. Onnitellessaan Viroa OECD:hen ja euroalueeseen liittymisen johdosta Suomen presidentti Tarja Halonen totesi Suomen hyötyneen kummastakin jäsenyydestä.

Keskustellessaan puolustuspolitiikasta suurlähettiläs Tarmak viittasi kansojemme vahvaan puolustustahtoon, joka parhaiten ilmenee ehdottomana tukena yleiselle asevelvollisuudelle kummassakin maassa. Suurlähettilään mielestä teki tapaamisesta erityisen  lämpimän ja kodikkaan  harvinainen mahdollisuus keskustella toisena maan johtajan kanssa äidinkielellä: keskustelua käytiin vuorotellen viroksi ja suomeksi.

Suurlähettiläs Tarmak ja presidentti Halonen keskustelivat lisäksi EU:n jäsenmaiden kehitysapuyhteistyöstä  ja kriisinhallinnan siviiliaspekteista.

Mart Tarmak syntyi vuonna 1955 Tallinnassa ja valmistui vuonna 1978 kemistiksi Tarton yliopistosta. Vuosina 1981 – 1986 Tarmak  etäopiskeli Vilnan yliopistossa lehdistöoppia ja täydensi vuosina 1991 – 1992 portugalin kielen taitojaan  Lissabonin  yliopistossa.

Vuosina 1990 – 1992 suurlähettiläs Tarmak toimi Viron väliaikaisena asiainhoitajana Vilnassa ja vuosina 1992 – 1993 Viron ulkoasiainministeriön erityisavustajana. Vuosina 1995 – 1997 suurlähettiläs hoiti erityisavustajan tehtävää Viron puolustusministeriössä. Vuodet 1998 – 2003 hän toimi freelance-tulkkina ja vuodet 2003 – 2006 Viron ulkoministeriössä Latinalaisen Amerikan, Karibian ja Afrikan maiden osaston vastuuvirkamiehenä. Viron Portugalin-suurlähettiläänä Tarmak oli  vuosina 2006 – 2010 ja hoiti vuodesta 2008 alkaen Lissabonista käsin myös Viron Marokon-suurlähettilään tehtäviä.

Mart Tarmak on avioliitossa, hänellä on täysi-ikäinen poika. Suurlähettiläs puhuu viron lisäksi englantia, liettuaa, suomea, venäjää, espanjaa, portugalia ja latviaa.

Suursaadik Mart Tarmak volikirja üleandmisel Soome presidendile

TopBack