Eesti English
Suomi
Tapahtumakalenteri »

TIEDOTE - Suomen kautta Eurooppaan – kaksi virolaista tuotemerkkiä esittäytyvät Helsingissä

18.03.2010

MOOD 

Suomen kautta Eurooppaan – kaksi virolaista tuotemerkkiä esittäytyvät Helsingissä

Torstaina, 18. maaliskuuta esitellään Viron suurlähetystössä Helsingissä kahta virolaista tuotemerkkiä. Korkea laatu, innovatiivisuus ja toteutuksen rohkeus ovat tunnusomaisia sekä Karin E:n suunnittelemille koruille että Pohjanheimo Couture:n vaatteille. Muotinäytöksen tarkoituksena on virolaisen muotoilun esittely ja tunnetuksi tekeminen Viron rajojen ulkopuolella. Helsingistä on hyvä aloittaa Euroopan valloitus.

Ülle Suurhans-Pohjanheimo on jo vuosien ajan vaatettanut Viron julkisuuden henkilöitä. Hänen suunnittelemansa asut ovat saaneet laajalti kiitosta ja olleet jatkuvan huomion kohteena.  Muotihuoneella on vakituisia asiakkaita niin Virossa kuin myös Viron ulkopuolella. Karin E -korubrändi sai tuulta siipiensä alle vuonna 2004. Menestys kotimarkkinoilla rohkaisi avaamaan vuonna 2009 edustusstudion Genevessä, Euroopan kello- ja korutaiteen luvatussa maassa.

Muuallekin Eurooppaan suuntautuvan esittelykierroksen avajaistapahtuma päätettiin pitää Helsingissä, pohjoismaisen muotoilun Mekassa. Paikan valintaan vaikuttivat ratkaisevasti myös Viron ja Suomen väliset hyvät kulttuuri- ja liikesuhteet. 

TopBack