Eesti English
Suomi
Puheet ja kirjoitukset »

TIEDOTE: Neljä suomalaista sai Viron tasavallan kunniamerkin Maarjamaa Ristin

04.02.2009

TIEDOTE
4.2.2009

Neljä suomalaista sai Viron tasavallan kunniamerkin Maarjamaa Ristin.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves myönsi tänään, Viron Tasavallan 91. vuosipäivän kynnyksellä Viron valtion kunniamerkkejä. Tämän korkean tunnustuksen sai kaikkiaan 97 henkilöä.

”Valtio kiittää ja antaa tunnustusta ihmisille, jotka ovat edistäneet ja vahvistaneet Viron itsenäisyyttä,” kirjoittaa presidentti päätöksessään. ”Kiitämme ja annamme tunnustuksemme heille, joiden tekemiset ovat auttaneet Viroa viisaammaksi, suuremmaksi, paremmaksi, menestyvämmäksi ja muita huomioonottavammaksi.”

Ulkomaalaisten tunnustamiseksi presidentti Lennart Merin vuonna 1995 perustama Maarjamaa Ristin kunniamerkki myönnettiin 17 ulkomaalaiselle, joiden joukossa on 4 suomalaista.

Maarjamaa Ristin kolmannen luokan kunniamerkin presidentti Ilves myönsi Suomen korkeimman hallinto-oikeuden presidentille tohtori Pekka Ilmari Hallbergille avunannosta virolaisen oikeuslaitoksen kehittämisessä sekä kansanedustaja Heidi Anneli Hautalalle kahden maan välisen yhteistyön pitkäaikaisesta edistämisestä.

Maarjamaa Ristin neljännen luokan kunniamerkin presidentti myönsi tunnetulle Viron sekä Baltian maiden lähihistorian tutkijalle professori Arvo Kalervo Hoville ja Maarjamaa Ristin viidennen luokan kunniamerkin Suomen Sotamuseon johtajalle Markku Juhana Palokankaalle, joka järjesti historiallisten aseiden lahjoituksen Viron Laidoner-museolle.


Viron Suomen-suurlähetystö
Helsinki@mfa.ee

 

TopBack