Pääministeri Andrus Ansipin puhe Viron juhlavuoden seminaarissa Helsingin yliopistossa
19.02.2008
Pääministeri Andrus Ansipin puhe Viron tasavallan 90. vuosipäivän juhlaseminaarissa Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa 19. helmikuuta 2008
Arvoisa herra kaupunginjohtaja, vararehtori, hyvät helsinkiläiset, suomalaiset ja virolaiset!
Onnittelen kaikkia valtioidemme 90-vuotispäivien johdosta. Viro juhlii vuosipäiväänsä ensi sunnuntaina, Suomi juhli omaansa viime joulukuussa. Valtioina olemme ikätovereita, kansoina sukulaisia. Tämä luo välillemme aivan erityiset suhteet, suorastaan ainutlaatuiset koko maailmassa.
Ei ole muita suomensukuisia kansoja, jotka olisivat saavuttaneet valtiollisen itsenäisyyden (unkarilaiset ovat ugrilaisina jo kaukaisempia sukulaisia). Katsottaessa kauas historiaan lähtötilanteemme oli samankaltainen kuin monilla muillakin itämerensuomalaisilla sukukansoillamme. Mutta vain meille on suotu ilo ja onni ylläpitää ja kehittää omia valtioitamme. Kiittäkäämme valtioidemme perustajia ja myöhempiä luotsaajia. Kiittäkäämme kaikkia, jotka ovat antaneet panoksensa sen puolesta, että olemme tänään voineet kokoontua onnittelemaan toisiamme.
Uskon, että olemme saaneet molemminpuolista hyötyä eräästä ikivanhasta, ylevästä kielikuvasta: myyttisestä sillasta yli Suomenlahden. Eikä tämä niin sanottu Suomen silta ole pelkkää mytologiaa. Vertauskuvallisessa merkityksessä se nimittäin on ilmiselvästi ja täysin todellisesti olemassa. Tämä silta on pidettävä liikennöitävässä kunnossa. Mitä tehokkaammin ja kaksisuuntaisemmin siltaa käytetään, sitä vahvempia olemme kumpikin erikseen ja molemmat yhdessä. Tämä toteamus pätee täysimääräisesti sekä ikimuistoisiin aikoihin että viime vuosisataan, jonka kuluessa ehdittiin sekä rakentaa valtioita että kokea takaiskuja. Ja se pätee myös tässä ja nyt.
Presidentti Lennart Meren mieltä lämmitti usein muisto ja unelma junamatkasta Tallinnasta Keski-Eurooppaan. Suomalaiset asuvat kansainvälisiä liikenneyhteyksiä ajatellen kuin saarella eikä Viro ole paljon paremmassa tilanteessa, kun katse suunnataan Euroopan sydämeen. Viron sijainnin on määritellyt parhaiten suomalainen maantieteilijä Johannes Gabriel Granö: Viro sijaitsee paikassa, jossa Pohjois-Eurooppa muuttuu huomaamatta Keski-Euroopaksi. Emme siis tarvitse siltaa ainoastaan toistemme välille, vaan myös siltoja, teitä ja yhteyksiä muualle Eurooppaan.
Viime vuoden lopussa Viron kansaa ja kulttuuria kohtasi raskas menetys. Keskuudestamme poistui Jaan Kross. Hän oli yhtä lailla rakastettu kirjailija sekä Suomenlahden etelä- että pohjoisrannalla. Kuten Jaan Kross on itse tunnustanut, Suomi oli hänelle syntymästä lähtien maa numero kaksi. Siteeraan: ”Ja toisinaan minulta on kysytty, että kummassa maassa kirjasi oikein herättävät enemmän kiinnostusta lukijoissa, Virossa vaiko sittenkin Suomessa. Ja minä olen toisinaan ollut kahden vaiheilla vastatessani.” Sitaatti päättyy.
Te suomalaisina tunnette Krossin yhtä hyvin kuin me virolaisina. Mitä enemmän meillä on ihmisiä, jotka ovat samalla kertaa omia sekä Suomessa että Virossa, sitä vahvempi on Suomen silta.
Yksi isänmaallisimmista virolaisrunoilijoista, Lydia Koidula, kuvasi tämän asian runossaan näin: ”Oi pohjan puolen penkereet maa kallioisten rantain! Teit’ tervehdimme sydämest ja Viron viestin kantain! Lyö vahvasti kuin vasara! Nyt kansa vaatii kansalta et kädet yhteen lyömme!
On tässä meille Suomen silta ja tässä siivet sille! Kun kiven viereen kivi käy Kas! on muuri kulkeville.”
Koettakaamme katsoa nykypäivän näkökulmasta, kuinka muurilla kulkeminen luonnistuu. Jaan Kross, yhteinen siltapilarimme, ehti kaiken muun ohella herätellä henkiin myös ajatusta Viron ja Suomen yhteisestä valtiosta. Eikä suinkaan puolileikillään, vaan pikemminkin kirkkaana, mutta kaukaisena tulevaisuuden visiona.
Krossin näkemys oli, että ”kahden vuosisadan päässä odottava tulevaisuus on yhtä väistämätön kuin huominen päivä, ja suomalaiset ovat meille – eivät välttämättä etnisesti, mutta sitäkin varmemmin kielellisesti – kansa, johon voimme ylivoimaisesti vaivattomimmin sulautua.” Tästä Kross päätteli, että meitä odottaa yhteinen tulevaisuus.
Ennustus on tullut todeksi jo paljon aikaisemmin. Ei tosin suoranaisesti, mutta yhteisen valtioliiton myötä. Se on tullut todeksi niiden yhteisten poliittisten kehysten myötä, joissa valtiomme nykyään toimivat. Ajattelen tässä yhteydessä ennen kaikkea Euroopan unionia. Palaan vielä myöhemmin siihen ja muuhun ulkopoliittiseen yhteistyöhön.
Olennaisia tekijöitä ovat maantieteellinen läheisyytemme sekä taloudelliset realiteetit, jotka ovat vapaissa olosuhteissa avanneet ihmisille uusia mahdollisuuksia valita. Mahdollisuuksia valita vapaasti.
Viittaan jälleen Jaan Krossiin, joka sanoi vuonna 2004: ”kun seuraan Tallinnasta käsin Suomen väestön hidasta valumista Uudellemaalle ja Turun seudulle ja Viron väestön keskittymistä Suomenlahden etelärannalle, mieleeni kangastuu varsin pian kuva yhteisen suomalais-virolaisen miljoonakaupungin synnystä.” Sitaatti päättyy.
On lähes mahdotonta löytää virolaista, joka ei olisi koskaan käynyt Suomessa. Virossa puolestaan vierailee vuosittain paljon enemmän suomalaismatkailijoita kuin on oma väkilukumme. Viroon on monilla sektoreilla tehty kaikkein eniten suoria ulkomaisia sijoituksia juuri Suomesta. Sijoitukset kuvastavat luottamusta kohdemaahan ja sen ihmisiin. Suomalaisia tapaa Virossa kaikkialla, ja yhtä lailla myös virolaisia Suomessa.
Mutta kuinka hyvin tunnemme toisemme? Tähän kysymykseen ovat etsineet vastausta sekä kulttuuri- että valtiolliset vaikuttajat.
Joitakin vuosia sitten entinen Suomen Pankin johtaja Esko Ollila ja diplomaatti Jaak Jõerüüt laativat yhdessä virolais-suomalaisen yhteistyön kehittämistä koskevan raportin. Se valmistui juuri ennen Viron liittymistä Euroopan unioniin – aikana, jolloin maidemme väliset suhteet olivat siirtymässä kokonaan uudelle aikakaudelle.
Tätä korostivat myös Ollila ja Jõerüüt. Siteeraan: ”Siitä lähtien molemmat maat ovat tasavertaisia jäseniä suuremmassa yhteisössä, joka pystyy tarjoamaan kummallekin parempia mahdollisuuksia maansa ja yhteiskuntansa kehittämiseen.” Tähän tasavertaisuuteen perustuen työtä onkin jatkettu kaikkien Suomen ja Viron hallitusten johdolla.
Olen iloinen siitä, että Gunnar Okkin ja Jaakko Blombergin johdolla on jo tänä keväänä valmistumassa uusi Viron ja Suomen suhteiden tulevaisuusraportti.
Pääministeri Matti Vanhanen on yksi lähimmistä ja parhaista virkaveljistäni maailmassa. Mutta olemmeko tehneet kaikkemme vai voisimmeko tehdä jotain vielä paremmin oppiaksemme tuntemaan toisemme? Missä ovat meidän, lähekkäisten kansojemme ja kulttuuriemme, väärinkäsitysten vaaranpaikat?
Aiemmin mainitun Jaan Krossin rinnalla toinen virolais-suomalaisen sillan tukipilari ja kahta kansaa yhdistävä suurmies on suomalainen professori Seppo Zetterberg. Juuri häneltä ilmestyi viime vuonna ajatuksella kirjoitettu ja mitoiltaan mahtava teos Viron historia.
Professori Zetterberg itse perustelee työtään seuraavasti: ”Sivistynyt suomalaislukija tarvitsee paljon enemmän tietoa Viron historiasta. Jos ihminen haluaa ymmärtää toisen kansan nykyisyyttä, hänen on tunnettava kyseisen maan historia. Viro on tästä parhaita esimerkkejä: ellei tunne historiaa, ei voi käsittää, miksi virolaiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Aina siihen saakka, miksi Virolla oli niin hirveä hinku Euroopan unioniin ja Natoon. Kun tuntee Viron historian, asia muuttuu päivänselväksi. Suomalaisten on esimerkiksi varsin vaikea käsittää, miksi halusitte Natoon. […] Viron historian tuntien tämä askel on ymmärrettävä.” Sitaatti päättyy.
Sama pätee myös toisin päin. Olemme tarpeeksi erilaisia siihen, että meillä riittää kysymyksiä toistemme varhaisemmasta historiasta ja myös nykyajan poliittisista päätöksistä. Olkoon kyse sitten Viron vapaussodasta tai Suomen sisällissodasta. Olkoon kyse demokratian paremmin tai huonommin onnistuneesta itsepuolustuksesta 1930-luvulla – aikana, jolloin koko Eurooppa innostui äärimmäisen vaaralliseen flirttailuun tuntiessaan voimakasta vetoa kansakuntien kurinpitoon autoritaarisen ankarasti ja diktatorisin menetelmin. Olkoon kyse tapahtumista toisen maailmansodan aattona – tukikohtasopimuksen ja uhkavaatimuksen hyväksymisestä Virossa tai talvisodasta Suomessa. Ja lopulta, olkoon kyse suomettumisen vuosista tai näinä päivinä tehtävistä päätöksistä.
Tai miksi tyytyä puhumaan ainoastaan historian tapahtumista. Myös historian merkkihenkilöt aikalaisineen herättävät kiivaita tuntemuksia molemmin puolin lahtea. Ajatelkaamme presidentti Konstantin Pätsiä, joka on saanut osakseen suomalaisten tutkijoiden syvällisen huomion. Virossa taas esitetään kiperiä kysymyksiä presidentti Kekkosen politiikasta. Samalla muistamme Kekkosen Viron-vierailun vuonna 1964 ja erityisen kirkkaasti hänen vironkielisen puheensa Tarton yliopistossa. Puheen, joka tuolloisina vaikeina aikoina löysi tiensä suoraan virolaisten sydämiin. Tai presidentti Meri, joka tunnettiin vankkumattomana Suomen ystävänä. Sama pätee Tarja Halosen suhteisiin ja sympatiaan Viroa ja viron kieltä kohtaan. Ja kukapa muu kuin presidentti Toomas Hendrik Ilves yhdisti meidät pohjolan joulumaiden joukkoon.
Hyvät ystävät, suokaa minun lopuksi palata ehkä tärkeimpään valtioiden väliseen linkkiin, poliittisiin kehyksiin, jotka Suomea ja Viroa nykypäivänä yhdistävät. Ensinnäkin tietysti yhteinen työmme Euroopan unionissa. Juuri tässä yhteisössä voimme yhteisen pöydän ääressä päätöksiä tehden tehdä paljon oman kotiseutumme, Itämeren alueen hyväksi. Eikä pelkästään talouden ja ympäristönsuojelun näkökulmasta, vaan itse asiassa kaikilla elämänalueilla.
On kaikin puolin luonnollista, että suurimmassa osassa kysymyksiä olemme samaa mieltä ja voimme tukea toisiamme. Toivon, että Suomenlahden ylittävä harmoniamme vahvistuu entisestään. Kaunis ja antoisa esimerkki keskinäisestä yhteistyöstä on presidentti Martti Ahtisaaren vuonna 1995 Tarton yliopistossa esittämä ajatus Euroopan pohjoisesta ulottuvuudesta, joka on yksi Euroopan unionin sisäisistä yhteistyökehyksistä. Pohjoinen ulottuvuus ei koske ainoastaan Suomea ja Viroa, vaan se merkitsee yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian alueella kokonaisuudessaan, samaten NB8-ministerikokouksissa ja muissa puitteissa.
Hankittuamme pohjoisen ulottuvuuden parissa kokemuksia alueemme etujen ajamisesta Euroopan unionissa olemme valmiita astumaan seuraavan askeleen. Lähinnä suomalaisten ja virolaisten Euroopan parlamentin jäsenten aloitteesta syntynyt Euroopan unionin Itämeri-strategia saattaa taitavasti eteenpäin vietynä olla juuri tällainen askel.
Puhuttaessa Suomen ja Viron kahdenvälisistä suhteista ei ole aivan tavanomaista siteerata ruotsalaisia. Mutta nyt puheena olevan laaja-alaisemman teeman kyseessä ollen tämä on oikeutettua. Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt sanoi viime viikolla: ”Alueellamme ei ole tehty näin läheistä ja tiivistä yhteistyötä ainakaan sitten Kalmarin unionin päivien.” Kalmarin unioni – vaikka minun tuskin tarvitseekaan virkistää tämänpäiväisen yleisön muistia – solmittiin vuonna 1397.
Toisin sanoen meillä on tänään käsillä mahdollisuus, jollainen tarjoutuu vain kerran useissa vuosisadoissa. Ja juuri sen takia meidän on hyödynnettävä tämänhetkinen mahdollisuutemme äärimmäisen viisaasti. Itämeri-strategiaa käynnistettäessä ja toteutettaessa tehtävästä yhteistyöstä tulee alueemme kaikkien hallitusten koetinkivi.
Mutta takaisin Viroon ja Suomeen, kahden 90-vuotiaan kansallisvaltion suhteisiin.
Teemme poliittista yhteistyötä myös ruohonjuuritasolla, suoraan Suomenlahden ylitse, käymättä Luxemburgissa, Brysselissä tai Ljubljanassa. Olen kiitollinen Suomen kansalle avusta, jota Viro sai osakseen 1990-luvulla, kun olimme jälleenrakentamassa valtiotamme; avusta aineellisessa, mutta ennen kaikkea intellektuaalisessa mielessä. Ei ole mikään salaisuus, että opimme uuden, eurooppalaisen liiketoimintakulttuurin juuri suomalaisilta. Olitte ensimmäisiä läntisiä sijoittajia, jotka tulivat meille, ja me opimme teiltä paljon.
Nyt Viro kuuluu monilla elämän osa-alueilla maailman parhaiksi arvioitujen maiden joukkoon. Olemme edelleen valmiita kuuntelemaan Suomen suosituksia kysymyksissä, joissa meillä on vielä kehittymisen varaa. Samaan aikaan olemme valmiita välittämään Suomelle omia kokemuksiamme niillä aloilla, joilla olemme itse olleet menestyksekkäämpiä, esimerkiksi sähköisen verotusjärjestelmän käytössä tai sähköisen äänestämisen järjestämisessä.
Esitän suomalaisille yrittäjille, tutkijoille ja opiskelijoille kutsun tulla Viroon! Yhdistäessämme voimavaramme liike-elämässä sekä tutkimus- ja kehitystoiminnassa pysymme pinnalla kansainvälisessä kilpailussa. Viro on edelleen tuhansien mahdollisuuksien maa.
Käytännön yhteistyö on juuri sellainen asia, johon tukeutuen vahvistumme yhdessä ja erikseen. Kysymys on yhä edelleen samasta Suomen sillasta!
Tämänpäiväinen juhlaseminaari on yksi askel tiellä kohti entistä parempaa toistemme tuntemista. Kiitos kaikille tilaisuuden järjestäjille – Tuglas-seuralle, Helsingin yliopistolle, Suomen Viro-yhdistysten liitolle, Viro-instituutille, Viron elinkeinoelämän kehittämissäätiölle sekä Helsingin-suurlähetystöllemme.
Näiden organisaatioiden ja myös muiden vapaaehtoisten avulla Viron tasavallan 90-vuotispäivää vietetään Helsingin lisäksi monissa muissakin Suomen kaupungeissa. Viro tulee kylään Turkuun, Ouluun, Vaasaan, Kotkaan, Kuopioon, Tampereelle ja varmasti vielä muuallekin, jossa voimme tavata Viron ystäviä ja virolaisia.
Suomen 90. itsenäisyyspäivä puolestaan näkyi äskettäin monissa Viron kaupungeissa. Tällainen yhteistyö ja oman maan tunnetuksi tekeminen on kaikin puolin luonnollista. Se on luonnollinen osa yhteyksiämme, jotka muodostuvat sadoista komponenteista, alkaen yksittäisten kaupunkien, koulujen ja kuorojen välisistä ystävyyssuhteista sekä kunniakonsuliverkostosta ja päättyen itse kunkin henkilökohtaisiin perheystäviin lahden takana.
Lopuksi vahvistan, Jaan Krossia mukaillen, että Suomi kohtaloineen on meille, virolaisille, aina maa numero kaksi. Heti isänmaamme jälkeen.
Paljon onnea 90-vuotiaille vapaille valtioillemme!
