Eurooppalaisiksi tultiin, pysymmekö myös suomalais-ugrilaisina?

03.03.2003

Miten paljon meillä on ja tulee olemaan yhteistä EU:ssa? Syntyykö unioniin itämerisuomalainen ulottuvuus? Pääministeri Paavo Lipponen on moneen otteeseen aivan oikein sanonut, ettei EU:ssa koskaan tule olemaan blokkeja. Ei voikaan tulla. Mutta onko meillä suomalaisilla ja virolaisilla riittävästi yhteistä ollaksemme muuta kun pelkästään hyvät naapurit kansainvälisessä liitossa?

Mahdollisia yhteisiä alueita, joilla yhteistyömme voisi olla erittäin hedelmällistä ja myös käytännöllistä, pohtii parhaillaan Suomen ja Viron pääministerien nimittämä viisasten miesten työryhmä. Siellä on suomalaisena asiantuntijana Suomen Pankin entinen johtaja Esko Ollila ja virolaisena teille kaikille varmasti tuttu suurlähettiläs Jaak Jõerüüt. Työryhmän on määrä jättää raporttinsa huhtikuun lopulla. Asian näin ollen vältän siirtymistä vieraalle reviirille enkä rupea tänään itse tarkemmin puhumaan mahdollisista yhteistyöalueista. Totean vain, että perusulottuvuudet menestyksekkääseen yhteiseen toimintaan EU:n puitteissa ovat mielestäni olemassa. Ne ovat yhteinen ympäristö, yhteiset naapurit, yhteinen talousalue, mutta myös yhteinen kulttuuri ja jokseenkin samanlainen kansanluonne. Seuraavassa hahmotan lyhyesti ja yleisellä tasolla parilla lauseella Viron tietä EU:hun.

Lähden seuraavassa siitä, että Viron kansa tekee 14.09.03. EU-myönteisen valinnan. Olemme molemmat, Suomi ja Viro, tulleet myös poliittisesti osaksi sitä länsimaista Eurooppaa, johon me kulttuurisesti molemmat kuuluneet jo 800 vuoden ajan. Viime vuosikymmeninä myös taloudellinen integraatiomme Eurooppaan on ollut nopeaa ja voimakasta. Tätä yhdentymistä seuraa aivan loogisesti myös poliittinen integraatio, liittyminen Euroopan Unioniin. Suomi liittyi 1995, Viron on määrä liittyä vappuna 2004.

Viron jäsenyysneuvottelut eivät olleet helppoja. Ne kestivät lähes viisi vuotta, paljon pidempään kuin alussa luultiin. Mutta siinä oli se hyvä puoli, että neuvotteluprosessin aikana me virolaiset opimme paljon. Samanaikaisesti meillä oli tilaisuus rukata lainsäädäntöämme parempaan EU-kuntoon. Olemme paremmin valmistautuneita kuin moni muu EU:hun liittynyt tai liittyvä maa on.

Virolle vaikeimmat neuvotteluluvut eivät välttämättä olleet niitä, jotka olivat vaikeat muille ehdokasmaille. Jo 1990-luvun alussa omaksutun liberaalin talousjärjestelmän ansiosta meillä ei ollut merkittäviä vaikeuksia esimerkiksi pääoman vapaata liikkumista ja kilpailua säätelevissä kappaleissa. Vaikeimmat olivat seuraavat luvut. Ensiksi se joka koski ihmisten vapaata liikkumista. Asia on lähinnä periaatteellinen, koska kyseessä on yksi EU:n neljästä perusvapaudesta. Toiseksi energiakysymykset jonka osalta eli sähköntuotannossa Viro on omavarainen eikä yhteyksiä eurooppalaisiin sähköverkkoihin toistaiseksi ole. Kolmanneksi verotus jossa nousi yllättäen taustaongelmaksi alhainen ja yhtäläinen verotuksemme, jonka soveltamiseen Virolla on omat syynsä. Viidenkymmenen neuvostovuoden aikana yrittäjyys ja aloitteellisuus olivat epäsuosiossa, jopa vainottuina. Meidän on siis tuettava ja rohkaistava niitä, jotka haluavat yrittää ja siihen yhtäläinen veroprosentti sopii hyvin. Toinen syy kyseiseen verokäytäntöön liittyy sekin neuvostoaikaan, jolloin Viro kärsi valtavasta investointivajeesta. Sitä vajetta täytyy meidän nyt kiriä umpeen, mihin tarkoitukseen alhainen yritysverotuksemme sopii niin ikään hyvin.

EU tai sen yksittäiset jäsenmaat puolestaan soveltavat Viron kuten muidenkin tulevien jäsenmaiden suhteen ylimenokautta mitä tulee esimerkiksi työvoiman vapaaseen liikkumiseen, kuljetuksiin ja maatalouteen.

Nyt neuvottelut on kuitenkin saatu päätökseen ja edessämme on vielä kansanäänestys, joka on tarkoitus pitää 14.09.2003. Olen hyvin optimistinen sen tuloksen suhteen. Lainaan Viron pääministeriä Siim Kallasta: ”Totuuden hetken koittaessa virolaiset katsovat karttaa, ajattelevat historiaansa ja tekevät oikean päätöksen.” Rohkenen olla samaa mieltä. Viron eilen valitun parlamenttiin Riigikoguun päässeistä 6 puolueesta yksikään ei ole EU-vastainen. Tosi, Keskustapuolueella ei toistaiseksi vielä ole kantaa jäsenyyteen, kannastaan se päättää kesäkuussa ylimääräisessä puoluekokouksessa. En kuitenkaan näkisi siinä mitään dramaattista. Suomenkin Keskustan EU-kannan muodostaminen vuosina 1993-1994 oli suhteellisen monimutkainen prosessi.

Kun kansanäänestys on pidetty ja se on antanut positiivisen tuloksen, niin seuraavaksi Viron täytyy valmistautua toimimaan EU:n jäsenenä. Siinä asiassa on paljon opittava suomalaisilta. Suomen EU-tie on ollut menestystarina. Sen on saanut aikaan hyvin laadittu strategia, meno EU:n ytimeen, tarkka priorisointi, pragmaattinen lähestymistapa, ”oma teema” eli Pohjoinen ulottuvuus sekä – kuten monelta taholta on sanottu – myös erinomaisen pätevät ja määrätietoiset henkilöt EU-asioita vetämässä. Mainittujen tekijöiden ansiosta Suomi on huipulla. Mutta auttaako se Suomea myös pysymään huipulla? Siitä on erilaisia mielipiteitä. Jotkut suomalaiset asiantuntijat arvelevat tähänastisen strategian riittävän, toiset taas ovat sitä mieltä, että pitäisi kehittää uusi strategia ja tehdä uusia aloitteita. Aika näyttää, kumpi osapuoli on oikeassa.

Tämä kaikki liittyy Viroon sikäli, että meidän on juuri nyt tehtävä valintamme. Eilisten parlamenttivaalien seurauksena virkaan astuvan uuden Viron hallituksen on heti käynnistettävä työ Viron EU-strategian laatimiseksi. Kohta olemme tilanteessa, jossa kaikki 10 uutta jäsenmaata kilpailevat keskenään, kaikilla sama tavoite: vapautua nimensä edessä olevasta attribuutista ”uusi jäsenmaa”. Kun se on saavutettu, tulevat uudet haasteet ja 15 uuttaa kilpailijaa eli nykyiset jäsenmaat. Riippuu yksinomaan meistä itsestämme, miten tehtävässämme onnistumme. Siihen valmistuessamme me virolaiset tutkimme tarkkaan muiden maiden kokemuksia. On loogista, että kyseeseen tulevat ennen muuta maat, jotka kooltaan ovat verrattavissa Viroon. Niinpä tutkimme parhaillaan erityisesti Suomen, Tanskan ja Irlannin malleja ja yritämme ottaa niistä parhaat puolet.

Juuri nyt meidän on kuitenkin aiheellista esittää itsellemme ja muillekin kysymys, onko meillä, virolaisilla, edellytyksiä menestyä Euroopan Unionissa samalla tavalla kun suomalaiset ovat menestyneet? Minun mielestäni on, ja juuri kansojemme luonteeseen perustuvasti. Samanlaisesta, itämerensuomalaisesta luonteesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Tässä esittäisin kaksi esimerkkiä, jotka sopinevat myös kansainväliseen näkökulmaan.

En missään nimessä lähde vertailemaan Neuvostoliittoa ja Euroopan Unionia. Mutta neuvostoaikana sanottiin, että virolaiset panevat venäläisiä lakejaan saksalaisella tarkkuudella täytäntöön. Olen moneen otteeseen täällä Suomessa kuullut puhuttavan siitä, että suomalaiset viranomaiset toimisivat samalla lailla EU:n lainsäädännön täytäntöönpanossa Suomessa. Ja toinen esimerkki. Pari vuotta sitten Economist Intelligence Unit kirjoitti virolaisista: elitistiset virolaiset puhuvat vähän ja ovat äärimmäisen rationalistisia. Eikö olekin tuttu myös suomalaisille?

Mutta kansanluonne yksin ei takaa vielä mitään. Sen lisäksi tarvitaan myös toistemme ymmärtämistä. Paras tapa ymmärtää toista ihmistä on ymmärtää hänen ajatuksensa. Ja ihminen ajattelee omalla äidinkielellään. Nyt olen tullut niihin tekijöihin, jotka voisivat mahdollisesti estää menestyksekästä yhteistyötämme Euroopassa ja maailmassa.

Ensimmäiseksi riittämätön toistemme kielen taito. Tuglas-Seura, joka on yli 20 vuotta tehnyt erinomaista työtä viron kielen taidon edistämiseksi Suomessa, on selkeästi väärä paikka saarnata viron kielen puutteellisesta osaamisesta Suomessa. Mutta Tuglas-seuran vuosikokous on mielestäni mitä sopivin paikka ilmaista syvä huolestumiseni tilanteesta molemmalla puolella Suomenlahtea. Kun emme pysty keskustelemaan suomeksi tai viroksi keskenämme, niin mitä meille jää? Huono englanti. Riittääkö se yhteisymmärryksen saavuttamiseksi?

Toiseksi virolaisten tunne, että kaikki tiet ovat meille auki ja ettei meidän välttämättä enää tarvitse kulkea Suomen tai pohjoismaiden kautta. J.G. Granöa lainaten: ”Viro sijaitsee paikassa missä Pohjois-Eurooppa muuttuu huomaamattomasti Keski-Euroopaksi.” Tämän oivalluksen jokainen Helsingistä laivalla Tallinnaan saapuva on mielessään myöntänyt oikein osuvaksi. Voi olla, että yritämme hakea esimerkkejä ja suuntaa Keski-Euroopasta. Saapi nähdä, millaisin tuloksin.

Kolmanneksi suomalaisten isoveli-asenne. Sen olemassaoloa ei kannata kiistää. Niinkin suuri Suomen ystävä kuin entinen presidenttimme Lennart Meri ei olisi kiinnittänyt siihen huomiota arvostellessaan Helsingin Sanomissa Martti Turtolan Päts –kirjaa, jos hän ei olisi ollut isoveli-ilmiöstä syvästi huolissaan. Tuon myös toisen esimerkin. Hiljattain yhden Aasian maan suomalainen kunniakonsuli piti eräässä tilaisuudessa puheen. Hän puhui pitkään ja kauniisti Viron uudesta itsenäisyydestä ja kehui Viron kehitystä sanoen: Ja nyt Viro liittyy Natoon ja Suomi ei. Asiat ovat ylösalaisin, things are upside down. Tulisiko se käsittää niin, ettei Viro saisi mennä jonnekin ennen Suomea?

Usein isoveli-asenne ilmestyy muodossa, jossa suomalaiset puhuu pitkään ja kauniisti 1980-1990-lukujen vaihteesta ja siitä, miten he (suomalaiset) auttoivat Viroa. Puheesta selviää – vaikkei sitä koskaan tietenkään suoraan ääneen sanota – että kyseinen aika ja silloinen tilanne, jossa suomalaiset saivat auttaa virolaisia, oli se kaunein ja oikein.

Menestyksekäs yhteinen toiminta EU:ssa, heimoyhteisöllisesti painotettuna EU:n itämerensuomalainen ulottuvuus voi syntyä vain siinä tapauksessa, että ymmärrämme ja kunnioitamme toisiamme vilpittömästi. Se ei ole itsestäänselvyys, sen edestä täytyy meidän kaikkien tehdä joka päivä työtä. Samalla lailla kuin Tuglas- Seura on tehnyt jo yli 20 vuottaa. Siihen työhön toivon meille kaikille virolaiseen tapaan paljon voimia!