Kolme kysymystä koskien Euroopan yhdistymistä Suomen ja Viron perspektiivistä

23.10.2003

Sain Virossa 14. syyskuuta pidetyn menestyksekkään EU-kansanäänestyksen jälkeen monta onnittelusähkettä, onnittelukirjettä, sähköpostiviestiä ja faksia. Virolla on Suomessa paljon ystäviä. Onnittelijoiden joukossa oli myös Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja kiitän häntä siitä lämpimästi.

On päivänselvää, että Euroopan yhdistymisestä, kylmän sodan viimeisen perinnön eli Länsi-Eurooppaa ja entisen Itäblokin maita erottaneiden jakolinjojen katoamisesta koko Eurooppa voi vain voittaa. Aiheesta on loistavasti puhunut Viron pitkäaikainen sosiaalidemokraattinen ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves, joka toteaa: EU:n taholta tarjottiin 1990-luvun keskivaiheilla itäisen Euroopan maille jäsenyysporkkanaa hintana yhteiskunnallisista uudistuksista, koska moraalisesti ei ollut hyväksyttävää pystyttää kommunistisen piikkilangan sijaan pehmeämpää länsimaista jakolinjaa. Tästä johtuu ensimmäinen kysymykseni: Olemmeko – puolin ja toisin – antaneet jakolinjan poistamiselle sille kuuluvan arvon? Onko meillä ollut viisautta ottaa siitä irti kaikki mahdollinen hyöty?

Itäisen Euroopan maat tekivät mainitsemastani jäsenyystarjouksesta selkeän positiivisen johtopäätöksen. Eurooppa voittaa tästä jakolinjojen poistumisesta kaikissa suhteissa, se on jo nyt voittanut. Vaihtoehdottomuuden mukanaan tuoman turhautuneisuuden sijasta on nähty loistavaa kehitystä kaikissa tulevissa jäsenmaissa. Tämä kehitys ei näy pelkästään kansantaloudellisissa tilastotermeissä. EU:n jäsenyyskriteerit koskevat ensisijaisesti demokraattisten yhteiskuntien luomista, suurien, kattavien rakennemuutoksien aikaansaamista lähes kaikilla elämän aloilla – ympäristökysymyksissä, energiataloudessa, alueellisessa kehityksessä. Mutta ennen kaikkea siirtymisessä totalitaarisesta yhteiskuntajärjestelmästä demokratiaan. Olemme kulkeneet tiemme onnistuneesti, kyseessä on Euroopan Unionin nykyisten ja tulevien jäsenmaiden yhteinen menestystarina, joka on lisännyt vakautta koko maanosassamme. Se on myös ainutlaatuinen menestystarina koko maailmassa. Rohkenen sanoa näin, koska maailmassa ja meidänkin maanosassamme on monta valtiota, joilta samansuuntainen siirtymä ei ole oikein onnistunut, ne ovat maita, joista sanotaan failed states, epäonnistuneet valtiot.

Meille täällä Itämeren alueella on käynyt paremmin, koska ensinnäkin jaamme saman arvopohjan ja toiseksi olemme – EU ja ehdokasmaat yhdessä – tehneet lopputuloksen eteen kokonaisen vuosikymmenen ajan rankkaa, molempia osapuolia kunnioittavaa työtä. Tämän työn tuloksena 10 maata tulevat ensi vuoden vappuna EU:n täysjäseniksi.

Laajentumisen yhteydessä puhutaan Suomen julkisuudessa ylivoimaisesti eniten Viron liittymisestä. Latvia ja Liettua mainitaan yleensä osana liittyvää Baltian aluetta. Jonkin verran on kiinnitetty huomiota myöskin suurimpaan uuteen jäsenmaahan Puolaan. Muut liittyvät maat vaikuttavat jäävän suomalaisille vähän etäisemmiksi. Ei ole suinkaan ihme, että juuri Viro on parin viime vuoden aikana saanut osakseen sellaista julkisuutta, sellaista median, yhteiskunnan ja kansalaisten huomiota, jota kokoisemme maa tuskin koskaan missään on saanut tai tulee saamaan. Asia on kuitenkin helposti selitettävissä. Nimittäin koen Suomen ja Viron suhteet maailman mittakaavassakin aivan erikoislaatuisiksi. Ne ovat omaa luokkaansa muun muassa siksi, että ne on tukevasti ankkuroitu tavallisten ihmisten massiiviseen kanssakäymiseen. Olen täysin varma, että kaikilla läsnäolijoilla on henkilökohtaisia ystäviä tai ainakin hyviä tuttuja Suomenlahden eteläpuolella. Ystävien vuorovaikutusta tapahtuu mitä erilaisimmissa muodoissa ja tasoilla – ystävyyskunnat, -kuorot, -seurakunnat, -koulut, -yliopistot – kaikilla on ystäviä ja kumppaneita yli yhteisen Suomenlahtemme. Tämän ohella virkamiehet tekevät tiivistä yhteistyötä lahdentakaisten kollegoiden kanssa kun meillä on niin paljon yhteisiä asioita hoidettavina Itämeren alueella, Euroopassa, koko maailmassa. Ja vasta sen jälkeen tulevat valtioiden väliset viralliset suhteet, poliitikkojen juhlapuheet, ne, jotka muissa tapauksissa muualla maailmassa tulisivat ensin. Meidän tulee vaalia arvokasta erikoissuhdettamme, koska se hyvään keskinäiseen yhteisymmärrykseen perustuen on luonut luottamuksellisen ilmapiirin kahden kansakunnan välille. Emme saa hukata sitä.

SAK:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ihalainen on sanonut, että SAK:lle kuuluu kaikki paitsi ulkopolitiikka. Äsken kuvaamani suhdeverkoston ilmapiiriä silmällä pitäen esitän toisen kysymyksistäni: Onko SAK:n toiminnalla Suomessa ollut silti vaikutusta myös Suomen ja Viron välillä vallitsevaan ilmapiiriin ja sitä kautta maiden välisiin suhteisiin? Jos on, niin onko se vaikutus aina ollut positiivinen? Sitä sopii kysyä erityisesti ajankohtana, jolloin keskinäinen kiinnostuksemme ja yhteisymmärryksemme on entisestäänkin lisääntynyt. Tuoreet mielipidetutkimukset ilmaisevat suomalaisten arveltua suurempaa kiinnostusta työskennellä ja asua Virossa kuten Elinkeinoelämän valtuuskunnan 9. lokakuuta julkaisema tutkimus todistaa. SAK puolestaan reagoi tutkimuksen erittäin positiivisiin tuloksiin ilmoittamalla virallisesti nettisivuillaan, että Virosta Suomeen tulijoita olisi kuitenkin enemmän kuin sosiologia osoittaa. Sadoista tuhansista tulijoista ei sentään enää puhuta. SAK:n mainitussa tiedotteessa toistuvat termit: ”pimeä työvoima”, ”keinottelu”, ”dumppaus”, ”epärehelliset yritykset”, jopa ”järjestäytynyt rikollisuus”. Se valtavan positiivinen kehitys, joka juuri on ollut ja on EU:n laajentumisen yhteydessä käynnissä, jää täysin varjoon.

Ainakin viimeksi kuluneen vuoden aikana suomalaisessa mediassa on Virosta kirjoitettu päivittäin. Ympäri Suomea järjestetään näinä aikoina lukuisia seminaareja ja tietoiskuja aiheena EU-naapurimme Viro. Ja se lämmittää tietenkin sydäntä. Mitä enemmän on tietoa toisesta maasta sitä vähemmän on ennakkoluuloja, väärinkäsityksiä, sitä enemmän on pohjaa molemminpuolisesti hyödylliselle yhteistyölle.

Virossa on vajaa 1,4 miljoona asukasta, josta töissä käyvät 585 tuhatta ihmistä. Työttömyyden määrä on alle 10% ja se on laskenut viime vuosina noin prosenttiyksikön vuosivauhtia. Työllisyysaste oli vuonna 2002 62,3%. Keskimääräinen bruttopalkka on viimeisten 10 vuoden aikana noussut noin 10 prosenttiyksikön vuosivauhtia. Keskimääräistä nopeampaa palkan kasvu on ollut rakennusalalla.

Talouskasvu oli vuonna 2001 5 ja vuonna 2002 5,8 prosenttia. Jokainen, jolla on tietoa maailmantalouden viimeksi kuluneiden vuosien trendeistä, ymmärtää miten hyviä mainitut kasvumäärät ovat ja miten paljon sellainen kasvu työllistää omaa väestöä.

Mielenkiintoa tarjonnee myös tilanne Tallinnan työmarkkinoilla, niillä, jotka ovat lähinnä Suomea ja joilla ihmisillä on perinteisesti suomenkielen taitoa ynnä muuta Suomeen liittyvää tietämystä. Pääkaupungissamme oli työllisyysaste viime vuonna 68,8% eli siis reilut 6 prosenttiyksikköä korkeampi kun maassa keskimäärin. Työttömyys puolestaan on keskimäärää prosenttia pienempi.

Muutama sana vielä Viron rakennusmarkkinoista viime kuukausina. Kysyntä markkinoilla on kasvanut niin, että tämän vuoden syyskuussa 40 prosentilla rakennusfirmoista oli enemmän tilauksia kun normaalisti sinä aikana vuodesta. Tärkeimmäksi toimintaa jarruttavaksi ja haittaavaksi tekijäksi virolaiset rakennusalan yrittäjät ilmoittavat työnvoiman puutteen. Tämä haittasi syyskuussa 46 prosentin firmojen toimintaa. 18 % alan yrittäjistä suunnittelee lisätyövoiman palkkaamista lähikuukausina.

Tällaista tilastoa voisi jatkaa vielä pitkään. Lisän sen verran, että väestön ikärakenne Virossa on samanlainen kuin Suomessa. Toivottavasti kuitenkin jo niistä luvuista riitti siihen että voisin esittää kolmannen kysymykseni: Mitkä ovat Euroopan unionin neljän perusvapauden – ihmisten, tavaroiden, pääoman ja palvelujen vapaan liikkumisen - tuomat todelliset mahdollisuudet ja perspektiivit Viron tulleessa EU:n jäseneksi? Olemmeko me tässä itäisen Itämeren alueella riittävissä määrin valmistautuneita hyödyntämään täysillä maanosamme yhdistymisen tarjoamia mahdollisuuksia? Olisiko jotain vielä tehtävä?
Tähän kysymysmerkkiin lopetankin.

Kiitos.