Suurlähettiläs Matti Maasikaksen puhe seminaarissa Kuopiossa 26.11.2002"Euroopan yhdentyminen Viron näkökulmasta"
Ihmisen kehityksessä on vaihe, jolloin hän puhuu vain itsestään. Tätä vaihetta kutsutaan lapsuudeksi ja sen tunnussanana on Minä. Minä, minä, haluamani tavarat ja minun tarpeeni! Poliitikkojen kielelle käännettynä kyse on minun eduistani, minun intresseistäni.
Myös valtioiden kehityksessä on samanlainen niin kutsuttu lapsuusvaihe eli alkuvaihe. Täytyy tehdä omaa maata tutuksi ja tunnetuksi, selittää omia erikoispiirteitä, huolehtia lähinnä omista eduista. En puhu tässä yhteydessä kuitenkaan kovin paljon Virosta, ehkä vain sen verran, että ymmärrettäisiin ne viitekehykset, ne raamit, joissa joudumme toimimaan. Puhun siitä, mitä me virolaiset ja suomalaiset voisimme tehdä yhdessä yhteisen Euroopan puolesta.
Toisen maailmasodan jälkeen Euroopan kehitys on kulkenut lähinnä kahdessa vastakkaisessa suunnassa. Näin ainakin puusta katsoen tuntuu. Yhtäältä on jatkunut Suuren Ranskan vallankumouksen seurauksena alkanut kansallisvaltioiden ja kansallisten identiteettien kehitys, josta tuoreimpina esimerkkeinä ovat Neuvostoliiton hajottua syntyneet uudelleen itsenäistyneet kansallisvaltiot, Viro mukaan luettuna. Esimerkistä käy myös Tšekkoslovakian rauhanomainen ja demokraattinen jakautuminen kahdeksi itsenäiseksi kansallisvaltioksi.
Toisaalta ja samanaikaisesti tapahtuu yhä tiiviimpää integroitumista, josta suomalaiset ovat viime vuosikymmenellä saaneet osansa EU:n jäsenehdokkaina ja liiton menestyksekkäinä jäseninä aivan EU:n ytimessä. Mutta ovatko nuo kaksi prosessia, kansallisvaltioiden ja kansallisten identiteettien vahvistuminen ja Euroopan integraatio, niin vastakkaisia kuin ensisilmäyksellä saattaa tuntua? Mennäänpä takaisin historiaan ja tarkastelkaamme vaikkapa Keski-Eurooppaa, Saksan kansan pyhää Rooman keisarikuntaa vuoden 1500 tietämillä.
Mitä näemmekään! On lukematon määrä itsenäisiä pikkuvaltioita ja kaupunkeja. Vironkin pienellä alueella oli silloin neljä erilaista valtiollista muodostumaa. Niitä yhdisti kuitenkin samanlainen kulttuuri, asioimiskieli (saksa), sivistyneistön yhteydenpitokieli (latina) ja samanlaiset kauppasäännöt varsinkin Hansa-liiton vaikutusalueella. Sitä paitsi: jo silloin Hansaliiton aikaan työvoima liikkui vapaasti rajojen yli. Kuinka suuret ovat eroavaisuudet tämän päivän Eurooppaan verrattuna? Asioimiskielen osalta varmasti, eletäänhän kansallisvaltioiden aikakautta. Mutta vähänkin koulutetut ihmiset pystyvät kommunikoimaan yhteisellä kielellä eli englanniksi. Kulttuuri – kristillisellä pohjalla oleva demokraattinen, yksilöiden ja vähemmistöjen oikeuksia kunnioittava yhteiskuntarakenne. Kauppasäännöt – totta kai. Koko Euroopan Unionihan sai teknisesti katsottuna alkunsa tulliliitosta.
Näin ollen ei ole mitään kovin uuttaa auringon alla, kuten sanotaan. Historiastakin näemme, että yksityisten valtioiden ja laajemman liittoutuman etuja voi menestyksekkäästi yhdistää. Ja siitä johtopäätös Viron kohdalta: 1200-luvun alusta kristilliseen länsimaiseen kulttuurialueeseen kuuluneina koemme tämän päivän Euroopan integraation erittäin myönteiseksi itsellemme ja koko maanosalle. Suomalaisille ei ole tarpeen selittää koko integraatioprosessin hyödyllisyyttä pienempien maiden näkökulmasta. Vain menestyksekäs yhteistyö takaa tämän päivän maailmassa ei pelkästään paremman ulkomaankaupan, vaan myös vakauden laajemmassa merkityksessä ja siten maittemme itsenäisyyden lujittumisen. EU voidaan nähdä myös erilaisena verkostona niin kuin postmodernissa maailmassa kannattaa ajatella. Mitä paremmin henkilö tai valtio ovat verkostoituneet, sitä paremmat mahdollisuudet niillä on saada tietoa, olla ajan tasalla ja myös välittää tietoa itsestään, toisin sanoen vaikuttaa.
Millaisesta integraatiosta olemme kiinnostuneet? Tämä on ratkaiseva kysymys juuri tänään kun Euroopan Konventti käsittelee erittäin tärkeitä aiheita koko EU:n tulevan rakenteen kannalta. Meidän kannaltamme hetki on merkittävä myös siksi, että parhaillaan Suomen ja Viron pääministerien nimittämä niin kutsuttu viisaiden miesten työryhmä pohtii, millä alueilla Viron ja Suomen yhteistyö EU:n jäsenmaina olisi kannattavinta, kehityskelpoisinta ja tehokkainta pitkällä tähtäimellä.
Integraatioon pakottaa meitä haasteiden ja ongelmien kansainvälistyminen. Ottakaamme ympäristönongelmat. On täysin mahdotonta kuvitella, että esimerkiksi kolme Suomenlahden maata – Suomi, Venäjä ja Viro – yrittäisivät kukin erikseen ja itsekseen ratkaista Suomenlahden ympäristönongelmia. Se kun ei vain toimi näin. Suomella ja Virolla voisivat olla maailman parhaat jätevesien puhdistuslaitteet niin kuin ne ovatkin, huippuluokkaa nimittäin. Mutta kun suuri osa Pietarin kaupungin jätevesistä päästetään suoraan Nevanjokea pitkin Suomenlahteen, on meidän kansalliset laitteemme koko lahden tilaa silmällä pitäen jokseenkin riittämättömiä.
Ympäristökysymykset liittyvät tiiviisti myös voimatalouteen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Viro ja EU pystyivät jäsenyysneuvotteluissa sopimaan joustavasta ylimenojärjestelmästä palavankivellä toimivien Viron sähkömarkkinoiden avaamisessa. Ylimenokausi nimittäin mahdollistaa tarvittavien ympäristöinvestointien tekemisen.
Kansainvälinen rikollisuus, terrorismi mukaan lukien, puhuttaa edelleen voimakkaasti. Edeltäjäni, suurlähettiläs Vaarmann tähdensi usein, että rikollisten EU on jo vuosia sitten laajentunut. Ihmiskunnan historiassa rikolliset ovat valitettavan usein olleet askelen virkavaltaa edellä. Siksi meidän täytyy yhdessä myös taistella rikollisuutta, rahanpesua ja salakuljetusta vastaan. Narvajoki on myös Espanjan itäraja. Samalla lailla kuin Raja-Jooseppi on Viron itäraja.
Luetteloa voisi jatkaa hyvinkin pitkään. Tässä ilmenee myös uusi ulottuvuus, jota on hyvin kuvannut Viron entinen pitkäaikainen ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves: The Grand Enlargement and the Great Wall of Europe, Euroopan suuri laajentuminen ja korkea muuri. Ilves on kiinnittänyt huomiota siihen, että kun EU:n käsillä oleva laajentumiskierros on saatu aikaan, EU:n itäraja tulee kulkemaan lähes täsmällisesti Samuel Huntingtonilta tunnetun länsikristillisen ja itäkristillisen sivilisaation rajalla. Kolmella poikkeuksella: Kreikka ja Kypros tulisivat olemaan ”sisällä” ja Kroatia ”ulkona”. Ja kysymys kuuluu: emmekö ole halukkaita pysäyttämään maanosan yhdistämistä siihen? Emmekö ilomielin nostaisi piikkilangan länsirajaltamme itärajalle? Ei ole mikään salaisuus, että ajatusta tauon pitämisestä vuoden 2004 laajentumisen jälkeen on Euroopassa mietitty ja julkikin lausuttu, hiljattain esimerkiksi Konventin puheenjohtajan Valery Giscard d´Estaingin suulla.
Jos niin kävisi, se olisi kyseenalainen kehitys. Tällainen kehitys loukkaisi koko EU-integraation perusperiaatetta, joka on seuraava: jokainen Euroopan maa, joka on valmis ja halukas liittymään, voisi myös tehdä sen. Perspektiivin riistäminen maalta siinä missä ihmiseltäkin synnyttää vain katkeruutta, toivottomuutta ja voi mitätöidä sen vähäisenkin positiivisen, jota EU:n tulevissa uusissa naapurimaissa on viimeisten kymmenen vuoden aikana saatu aikaan.
Tätä meidän, virolaisten ja suomalaisten, täytyy pitää silmällä kun tänään pohdimme maanosan tulevaisuutta oman yhteistyön ja keskinäisen vaikuttamisen kannalta. Virolla on erittäin hyvin toimivat suhteet Ukrainan, Jugoslavian, Kroatian ja Kaukasuksen maiden, erityisesti Georgian kanssa. Olemme siis pitäneet jo etukäteen huolta EU:n uusista naapureista. Ja lähinnä siten, että olemme jakaneet niiden maitten virkamiehille ja poliitikoille sitä parasta mitä meillä on: nopeiden ja menestyksekkäiden yhteiskunnallisten ja taloudellisten uudistusten kokemuksia. Yhteistyö toimii hyvin ja syykin on selvä: usein ihmiset entisissä sosialistisissa maissa sanovat läntisille neuvonantajille, että näillä on ollut vuosisatoja aikaa kehittää yhteiskuntaansa, mistä syystä he eivät ymmärrä meidän tilannettamme. Mutta me virolaiset, jotka olemme olleet, jos niin voi sanoa, samassa liemessä, ymmärrämme hyvin muiden entisten kohtalontoverien tilanteen. Olemme myös jatkossa valmiit auttamaan EU:ta prosessissa, jota voisi parhaiten luonnehtia vakauden vienniksi, Export of Stability.
Miksi luulen, että Suomella ja Virolla on olemassa erinomaiset edellytykset toimia laajentuneessa Euroopan Unionissa pitkälti samojen perusarvojen ja perusulottuvuuksien puolesta?
Ensinnäkin siksi, että olemme historialtamme, kulttuuriltamme ja kansanluonteeltamme varsin samanlaisia. Jo kerran lainatun Huntingtonin mukaan olemme 800 vuotta eläneet sivilisaatiomme äärirajalla ja meillä molemmilla on siitä myös ikäviä kokemuksia.
Kansanluonteen samanlaisuus tulee ilmi heti, kun virolainen ja suomalainen tapaavat kansainvälisissä tilanteissa. Heti löydetään yhteinen kieli. Muiden osallistujien puheet koetaan useimmissa tapauksissa liian pitkiksi. Avoimuutta ja demokratiaa on liian vähän, olkoon kyseessä lähes mikä tahansa foorumi tai järjestö. Miksi ei käytetä digiprojektoria ja it-ratkaisuja? Ja last but not least: Onko tässä hotellissa tai tässä kaupungissa saunaa missään?
Vakavammin: samanlaisuudet ovat hyvin silmiinpistäviä kun vertaa Suomen ja Viron näkökulmia Euroopan Konventissa käsiteltäviin kysymyksiin: kumpikaan ei oikein tykkää Euroopan kansojen kongressin ideasta eikä EU:n presidentistä. Toissijaisuuden periaatteen valvomisessa molemmat maat haluavat enemmän valtaa kansallisille parlamenteille. Molemmat maat haluavat perusoikeuskirjan juridista sitovuutta. Molemmat maat tukevat EU:lle juridisen statuksen antamista. Molemmat maat tukevat Eurooppa-neuvoston istuntojen avoimuutta. Molemmat maat tukevat – joskin vähän eri sävyillä - vahvan komission periaatetta.
Yleistän: Avoimuus, tehokkuus, demokratia ja pienten jäsenmaiden etujen valvonta. Eikö siinä ole hyvä arvopohja yhteisele toiminnalle unionissa? Lisätkäämme vielä yhteinen ympäristö ja naapurit sekä enemmän päivittäisiä lähtöjä Helsingin ja Tallinnan välillä kuin minkä tahansa maailman pääkaupunkien välillä.
Edellytykset ovat siis olemassa. Toiveajatteluun ei kannata kuitenkaan sortua. Kaksi maata, vaikka ne ovat niinkin läheiset kuin Viro ja Suomi, eivät koskaan tule olemaan kaikista asioista samaa mieltä. Päinvastoin voi kyllä käydä.
Suomalaisugrilaisella sisullamme voisimme, jos niin haluaisimme, päätyä loputtomaan kinailuun. Naapureiden välillä on aina pikkuongelmia, joiden ratkaisemiseksi kuluu vuosia jos ei enemmän. Olen tässä virassa toimiessani jo yli vuoden lähtenyt yhdestä selkeästä periaatteesta: tänään on olennaisin kysymys Viron ja Suomen suhteissa se, mitä ja miten tullaan yhdessä tekemään huomenna, kun Virokin on Euroopan Unionin jäsen.
Arvoisa ministeri, hyvät naiset ja herrat.
Tämän seminaarin järjestäjät pyysivät minua kuitenkin puuttumaan esitelmässäni myös niihin epäilyksiin ja ehkä suorastaan pelkoihin, joista suomalaisessa yhteiskunnassa EU:n laajenemisen yhteydessä puhutaan. Kysymyksessä olisivat muiden muassa sellaiset aiheet kuin virolaisen työvoiman tulo Suomeen, suomalaisten yritysten siirtyminen Viroon, suomalaisten palkkatason heikentyminen ja laajentumisen kustannukset eli täytyykö suomalaisten maksaa liikaa uusista jäsenmaista. Laajemminkin katsottuna kilpailu Suomen ja Viron välillä askarruttaa mieliä tällä puolella Suomenlahtea.
Monista mainitsemistani asioista puhui jo ministeri Vilén. Haluan lisäksi lainata häntä kun hän pari kuukautta sitten sanoi: Virosta tulee EU:ssa Suomen läheisin yhteistyökumppani ja pahin kilpailija. Totta kai näin tulee käymään kun kerran ollaan niin läheisiä, kun vaalitaan samoja perusarvoja ja kilpaillaan samoista investoinneista. Seuraavassa eräs kiinnostava yksityiskohta: ministerikin mainitsi, että kuorma-autokuljetuksissa tulee EU:n laajentuessa kilpailu kovasti kiristymään. Näin on. Mutta myös Viron kuljetusalan yrittäjät vaativat maamme hallitukselta ylimenokautta tälle alalle eli siis pelkäsivät EU-maiden, lähinnä Suomen kilpailua. En tunne yksityiskohtia, mutta eikö olekin kiinnostavaa, että ainakin yhdellä alueella jäsen- ja hakijamaiden yrittäjien pelot ovat aivan samanlaisia?
Työvoiman vapaa liikkuvuus. Ministeri kertoi, että se on yksi neljästä EU:n perusvapaudesta. Tämä on täyttä totta. Meille, suomalais-ugrilaisille on ominaista vahva oikeudenmukaisuuden tunne. Perusvapaus on perusvapaus eikä siitä voi tinkiä. Tulevaisuus näyttää, kumpi menetteli tässä asiassa tuloksekkaammin. Onko se Suomi, joka rajoittaa tätä perusvapautta vai Ruotsi, joka ei tule sitä tekemään. Virolle kysymys ei ole niinkään tekninen kuin periaatteellinen. On selvä, että jokaisen maan etu on, että sen parhaat aivot pysyisivät kotimaassa. Mutta 2000-luvulla ei ole mahdollista taata sitä etua kieltämällä ihmisiä muuttamasta kotimaastaan. Monet ihmiset ovat lähteneet Virosta ulkomaille töihin ja monet ovat myös palanneet. Suomessa työskentelevistä virolaisista mainittakoon kapellimestari Eri Klas, Helsingin Yliopiston bioteknologian instituutin johtaja professori Mart Saarma, Retretti-taidekeskuksen johtaja Anu Liivak ja monet muut.
Suomalaisten yritysten siirtyminen Viroon. Siinä pätee periaatteessa sama kuin edellisessä kysymyksessä: ketkä ovat halunneet lähteä ovat sen jo tehneet. Vuoden 2001 lopussa Virossa toimi 1741 täysin tai osittain suomalaisessa omistuksessa olevaa yritystä.
Laajentumisen kustannukset? Entä laajentumattomuuden kustannukset? Jättäkäämme hetkeksi sivuun konkreettiset rahamäärät ja ajatelkaamme, mikä hinta tulisi olemaan sillä, jos osa Euroopasta tuntee, ettei se voi toteuttaa omia valintojaan? Mikä hinta tulisi olemaan sillä, että Eurooppa jaettaisiin taas? Kokemuksemme edellisestä, kylmän sodan aikaisesta jakamisesta eivät ole kovin rohkaisevia. Kuten ministeri Vilén aikaisemmin sanoi: pitkällä tähtäimellä nykyiset jäsenmaat hyötyvät myös rahallisesti edessä olevasta laajentumisesta.
Totta kai hyötyvät. Euroopan, maanosamme, yhdistymisestä voimme kaikki vain voittaa. Se on se vaikeasti selitettävä vakaus, jota EU:n laajentumisen yhteydessä luomme. Se vakaus, jota EU omalla alueellaan päivittäin lähes huomaamattomasti luo. Toimiessamme, Suomi ja Viro, yhdessä EU:ta kehittäen, kehitämme myös sitä vakautta ja vaurautta, jota EU antaa. Mutta yhteisen toiminnan edellytyksenä on toistemme ymmärtäminen ja kunnioittaminen, kokonaisuuden näkeminen eli kuten yhteinen sananlaskumme asian ilmaisee: puiden takaa on osattava nähdä myös metsä. Tämän havaittavan kokonaisuuden eteen kannattaa tehdä töitä joka päivä.
